torstai 19. helmikuuta 2009

Jos ikävä tuntuu tältä








 


"Tulee ikävä Leenaa, joka eli kauneuden
oppiaan hyvin kirjaimellisesti. Muistan sen
eräältä Madridin matkalta, jolloin matkatavaramme
hävisivät. Leena ilmoitti, ettei hän
lähde mihinkään ilman meikkiä ja tupakkaa.
Ja pitää olla oikeat merkit. Kun pääsimme
hotelliin, lähdin valloittamaan Madridin tupakka-
ja meikkimaailmaa kellon lähestyessä
23. Loputtomien kioskien, kuppiloitten
ja kauppojen jälkeen löysin ja ostin yhdestä
melkoisen määrän punaista LM:ää, jotta
matkan tunnelma pysyisi korkealla ja pysyihän
se. Oikeitten meikkien löytäminen olikin
sitten vaikeampaa eikä Leena ollut erityisen
suopea, kun toin Madridin ainoasta puoleen
yöhön auki olevasta tavaratalosta hänen sanojensa
mukaan ”nuorisomeikkejä”. Öinen
espanjani oli sekoittanut nestemäisen ja kiinteän
eyelinerin.
Tulee ikävä hurmaavaa ihmistä, ylvästä
kaunista ilmestystä"


18.12.2008, kolme viikkoa
Leenan kuoleman jälkeen.
Päivi Karttunen


-EMMA-