Tuomo Kangasmaan postmoderni hidastuslaboratorio / Tuomo Kangasmaa's Postmodern Lab of Go-Slow
torstai 15. toukokuuta 2008
Stand Up nöyryytys
Menimme ystäväni kanssa katsomaan Stand Up esitystä, koska olimme kuulleet, että kyseinen laji on hauska ja illan esiintyjät ovat suomalaista huippuluokkaa. Saavuimme paikalle niukin naukin ennen esityksen alkua. Ainoa vapaa paikka löytyi näyttämön edestä. Ajattelin, että saimme parhaat paikat.
Tilanne tuntui juhlalliselta, päällämme oli "parempaa" ja nautimme drinkit. Koomikko tuli näyttämölle reippaasti, mutta mielestäni hieman epäsiistin näköisenä. Hän esitteli itsensä ja tervehti huomaavaisesti myös meitä eturiviläisiä.
Esityksen ongelmaksi muodostui se, että esityksen edetessä koomikko palasi aina puhumaan meille kahdelle ikään kuin olisimme olleet ainoat paikalla olevat ihmiset. Paikka paikoin tämä muodostui meille epämielyttäväksi ja loi ikävän tunnelman. Hän esimerkiksi viittasi puserooni ja sanoi sen olevan kauhea ja tässä kohtaa täytyy ihmetellä myös yleisön reaktioita.
Koomikko epäili, että ystäväni ei ymmärrä mikä on liikenteenjakaja ja selitti sen merkityksen aivan liian yksityiskohtaisesti, aivan kuin ystäväni olisi ollut joku vähämielinen. Oikeasti hän on erittäin fiksu ja älykäs henkilö, eikä mikään öykkäri toisin kuin joku muu.
Kaikki huipentui koomikon arvioon minun ja ystäväni sukupuoli-identtiteetistä. Väärin meni sekin. Olemme molemmat normaaleja. Ja sitten piti alkaa halailemaan siellä yleisön edessä vaikka ei olisi haluttanut. Pahalta tuntui. Että sellaista komiikkaa.