perjantai 5. joulukuuta 2008

Ministeri Wallin palkitsi aktiivisia nuoria

"Yli neljäkymmentä aktiivista nuorta on saanut Avartti-tunnustuksen.

Avartti-ohjelma on opetusministeriön kehittämishanke, ja tunnustuksen jakoi urheilu- ja kulttuuriministeri Stefan Wallin.
Ympäri Suomea olevat nuoret ovat osallistuneet vähintään puolen vuoden ajan aktiivisesti yhteen harrasteeseen. Avartissa on kolme tasoa, joista ylimmällä eli kultatasolla tehdään yleishyödyllinen projekti."

"Aamuposti-lehden mukaan neljä nuorta on kuollut lyhyen ajan sisällä kipulääkkeiden yliannostukseen Riihimäellä. Kuolemansyyn tutkinta on poliisissa yhä kesken."

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Winter wonderland





"Koko Suomen poronhoitoalue on rajattu 57:ään paliskuntaan, mutta 58. on pukin ikioma, Korvatunturin paliskunta. Korvatunturi ilman poroja ei olisi oikea Korvatunturi.Tontut oppivat jo lapsena tulemaan mainiosti toimeen näiden sarvipäiden kanssa."

torstai 20. marraskuuta 2008

FullHD







"Ihmisen näkö on noin 30 CPD:tä.(CPD = cycles per degree) Hevosten 18, koirien 12 ja kissojen vain 6. Kissat näkevät pimeässä hyvin mutta eivät vastaavasti pysty näkemään kovin tarkasti.
Näin ollen 46-tuumaisen FullHD:n katseluetäisyys on maksimissaan 1,8 m."

perjantai 14. marraskuuta 2008

Vetoomus


Talvi Kaskisissa

torstai 9. lokakuuta 2008

Let's stunt

"Stunt performances are highly choreographed and may be rigorously rehearsed for hours, days and sometimes weeks before a performance. Seasoned professionals will commonly treat a performance as if they have never done it before, since the risks in stunt work are high, every move and position must be correct to reduce risk of injury from accidents."

torstai 5. kesäkuuta 2008

Suomalaisuuden perusnäkyjen äärellä





"Mieheni on kova uppoutumaan omiin juttuihinsa, eli voi istuskella puoli vuotta joka illan tietokoneella ja hoitaa kotitilaansa liittyviä asioita siskonsa kanssa.

En ole asiasta mitään sanonut, mutta perheessämme on 5-lasta ja minun kaikki aika menee lapsille ja miehelleni. Olisi kiva joskus saada vastakaikua.
Makuuhuoneessa kaikki on kunnossa[uudet verhot?-Blokkaajan kommentti], mutta minulle se ei kyllä oikein riitä.

Tänään on syntymäpäiväni jälleen kerran olen yksin lasten kanssa.
Mies on kotonaan käymässä, lähti la aamuna ja illalla soitin onko tulossa saunaan, silloin hän kertoi jääväsä kotiinsa yöksi, veroilmoituksen teko oli kesken.......eipä ole kukaan muistanut minua tänään.

Ei ole kyse siitä että meillä olisi mitään riitaa.....joskus kun kysyn voitaisko suunnitella yhdessä jotain, voin saada vastauksen vihaiselta mieheltä ÄLÄ ALA NALKUTTAMAAN. Ja mitään en muuta sanonut.

Viime viikonloppuna lapset olivat syöneet kaapista suklaarusinoiden loput ja mies alkoi siitä minulle paasaamaan. Sanoin, että kaapissa on karkkia vaikka kuinka olen sitä sinne ostanut senkun syö.
Sitten olinkin vitun kusipää........
Niin ja lapsista kohta 2 täysikäistä pienimmät 4v."

keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Saana


torstai 15. toukokuuta 2008

Stand Up nöyryytys






Menimme ystäväni kanssa katsomaan Stand Up esitystä, koska olimme kuulleet, että kyseinen laji on hauska ja illan esiintyjät ovat suomalaista huippuluokkaa. Saavuimme paikalle niukin naukin ennen esityksen alkua. Ainoa vapaa paikka löytyi näyttämön edestä. Ajattelin, että saimme parhaat paikat.

Tilanne tuntui juhlalliselta, päällämme oli "parempaa" ja nautimme drinkit. Koomikko tuli näyttämölle reippaasti, mutta mielestäni hieman epäsiistin näköisenä. Hän esitteli itsensä ja tervehti huomaavaisesti myös meitä eturiviläisiä.

Esityksen ongelmaksi muodostui se, että esityksen edetessä koomikko palasi aina puhumaan meille kahdelle ikään kuin olisimme olleet ainoat paikalla olevat ihmiset. Paikka paikoin tämä muodostui meille epämielyttäväksi ja loi ikävän tunnelman. Hän esimerkiksi viittasi puserooni ja sanoi sen olevan kauhea ja tässä kohtaa täytyy ihmetellä myös yleisön reaktioita.

Koomikko epäili, että ystäväni ei ymmärrä mikä on liikenteenjakaja ja selitti sen merkityksen aivan liian yksityiskohtaisesti, aivan kuin ystäväni olisi ollut joku vähämielinen. Oikeasti hän on erittäin fiksu ja älykäs henkilö, eikä mikään öykkäri toisin kuin joku muu.

Kaikki huipentui koomikon arvioon minun ja ystäväni sukupuoli-identtiteetistä. Väärin meni sekin. Olemme molemmat normaaleja. Ja sitten piti alkaa halailemaan siellä yleisön edessä vaikka ei olisi haluttanut. Pahalta tuntui. Että sellaista komiikkaa.

keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

Eräs aamu


On vappu ja aika juhlia. Taas. Panin aamulla merkille, että kylän päättäjät ovat panneet töpinäksi ja laasseet katupölyt. Tästä on hyvä jatkaa. Huoneessa on levoton tunnelma. Sama varmaan kaikissa huoneissa ennen vappua. Kukaan ei kuitenkaan haise viinalle, mikä on hyvä merkki. Löysin eilen tyhjän oluttölkin tuulikaapista. Tiskit pitää tiskata käsin tai ladata ne astianpesukoneeseen. Ei saa lorvia.